Ystävät
Ystävät
Sairastuin rintasyöpään ystävänpäivänä 14.2 2019.
Sinänsä hieno aamu huonon uutisen kuulemiseen, kerta se kuulla piti. Erikoisen aamusta teki se, että mieheni oli poikkeuksellisesti kotona ja olimme juuri rakastelleet. Olo oli rento, raukea ja onnellinen. Mieheni on myös paras ystäväni ja häneen syliinsä sainkin heti käpertyä itkemään.
Jo samana päivänä kerroin ystävilleni, joilta sain saman tien lohduttavan kortin ja kukkia.
Oikeat ystävät ovat lähellä aina, huonoinakin aikoina. Se ystävänpäivä jäi mieleeni ensisijaisesti kuitenkin erittäin hyvien ystävien lohdutuksista, ei lääkärin soitosta.
Hoitopolku aukeni muutaman viikon sisällä. Molemmista rinnoista löytyi eri syöpätyyppiä. Tutkimuksia tehtiin paljon ennen leikkausta. Ystävä kuljetti tutkimuksiin ja keksi aina jotakin piristävää. Leikkaukseen minut vei mieheni, paras ystäväni, päivä oli 27.3.2019. Hän oli myös vastassa osastolla, kun minut sinne toimenpiteen jälkeen kärrättiin. Itkin ilosta nähdessäni hänet. Leikkauksen jälkeen, kun pääsin taikka jouduin kotiin jo seuraavana päivänä, mieheni vei minut pyörätuolilla autolle, kun omat jalkani eivät kantaneet vielä kunnolla.
Samana iltana näytin haavani miehelleni. Se oli pakko tehdä heti. Todellinen ystävä ei käännä katsettaan, eikä kääntänyt miehenikään. Se oli kuitenkin kova paikka meille molemmille.
Lepäsin kotona ja ystäväni naapurista huolehti siitä, että minulla oli koko ajan hyvää syötävää vierelläni. Myös siskoni toi minulle herkkuja. Kukaan ei odottanut, että olisin jaksanut seurustella, he vain kävivät katsomassa miten voin ja miten he voivat auttaa. Se liikutti minua ja sai oloni tuntumaan erityiseksi. Oli paljon kipuja, mutta jotenkin se ystävän tuoma jäätelö auttoi kovasti olotilaa.
5.4.2019 oli syntymäpäiväni. Naapuri ystäväni tuli onnittelemaan, laittamaan pöytää kuntoon ja tekemään kakkua. Yhtäkkiä aamupäivällä tuli myös toinen ystäväni ovelle, valmis synttärikakku mukanaan. En ollut odottanut mitään. Itkin ilosta. Kivut helpottivat kiitollisuuden tunteen kasvaessa. Sain taas hoivaa ja huolenpitoa ystäviltä.
Sädehoidossa käydessäni minulla oli aina ystävä mukana sekä blingbling- kengät jalassa.
Ystävä ei koskaan hermoillut, vaikka sairaalassa aikataulut eivät aina menneetkään niin sanotusti putkeen. Monesti minua pelotti, jännitti tai hermostutti tai tunsin kaikkea tuota yhtä aikaa. Ystävä oli aina lähellä. Hän kutoi odottaessaan sytopipoja osastolle ja samalla tsemppasi minua. Ystävän kanssa keskustelin todella paljon.
Ystävät ymmärsivät kipujani ja pelkojani, joita kyllä riitti. Ystävä auttoi ulkoilemaan konkreettisesti pitämällä kädestäni kiinni. Tunsin aitoa välittämistä. Sama ystävä myös huolehti, että huumoria riitti. Se on elintärkeää toipumisen tiellä. Sama ystävä kesti pahanmielen itkuni ja auttoi löytämään iloa huonoistakin asioista. Se on paljon se.
Toivon ja yritän olla hyvänä ystävänä myös itse osaltani kaikille ystävilleni, vaikka tämä arkinen elämä asettaakin sille rajoja. Hyvän ystävän kanssa ystävyyttä voi vaalia mutta sitä ei tarvitse vakuutella. Hyvä ystävä ymmärtää aina.
Onko sattumaa, että sain tiedon juuri ystävänpäivänä?
Oli tai ei, niin ystävyyden voiman ja tarpeellisuuden se kyllä minulle taas kerran näytti.
Ihanaa olla ja elää kun ystävänpäivä on joka päivä.
Elämäni ystävistä kiittäen totean, eläköön ystävyys!
Kristiina Ketola-Orava
18.1 2021