Rintasyöpäpotilas – upea, ihana, seksuaalinen nainen

Olen soittamassa seksuaaliterapeutille. Olen innoissani, mutta myös jännittää. Oma rintasyöpädiagnoosini muutama vuosi takaperin oli kolaus seksuaaliselle minäkuvalleni. Silti, vaikka sairaalan infolehtisessä seksuaaliterapia mainittiinkin, epäröin kykyäni sanoittaa tuntojani, en tunnistanut oliko minulla mitään varsinaista ongelmaa, ja vastaanottotilanteen sisältökin arvelutti. Niinpä jätin hakeutumatta palveluun.

Nyt tilaisuus avautuu toimittajan roolissa, mutta tunnen taas epävarmuutta. Mitä sellaisen seksuaaliterapeutin kanssa oikeastaan puhutaan? Seksistäkö?

Puhelimeen vastaa seksuaali- ja pariterapeutti, tukikeskustelija Susanna Putama TAYSin syöpäkeskuksen psykososiaalisen tuen keskuksesta. Lämpimästä äänestä ja välittömästä puhetyylistä tulee hetkessä olo, ettei tässä ainakaan tarvitse ujostella.

Heti ensi metreillä hän kuitenkin esittää minulle vaikean kysymyksen – mistä näkökulmasta olen juttua kirjoittamassa? Myönnän epävarmuuteni ja ennen kuin huomaankaan, kerron jo omaa tarinaani, kuinka syöpähoitojen mukanaan tuoma hiustenlähtö sai minut epäilemään puolisoni rakkautta ja miten mustasukkaisuuden puuskassa arvelin hänen pitävän muista naisista enemmän. Sellaisista, joilla on hiukset. Ja silmäripset!

Ääneen sanottuna se tuntuukin nyt äkkiä typerältä ajatukselta, vaikka oli totisinta totta oman mielen sopukoissa. Putama vastustaa: ”Ei lainkaan typerää. Varsin tavallista kylläkin.”

”Sairastuminen ja sen mukanaan tuomat muutokset ulkonäössämme rikkovat tuttuutta itsen kanssa, ja johtavat kysymyksiin siitä, onko uudessa ulkomuodossaan rakastettavan näköinen, rakastettava?” Putama selittää.

Hoitojen aikana seksi ja seksuaalisuus eivät useinkaan ole ensimmäisenä mielessä. Lopulta kuitenkin moni havahtuu pohtimaan, sopivatko seksuaalisuus ja rintasyöpä samaan kehoon, johon on kajottu tavoilla, joita ei olisi toivonut, ja joka on tottunut enää vain hoivakosketukseen.

Seksuaalisen itsetunnon rakennuspalikat ovat moninaiset, mutta kaikista tärkeimpänä Putama pitää kommunikaatiota. Hän kertoo naisten olevan äärettömän kovia itselleen, ja kysyy usein puhuisiko asiakas parhaalle ystävälleen tavalla, jolla nyt puhuu itsestään. Vastaus on järjestään kauhistunut ei!

”Askel eteenpäin lähteekin oman sisäisen puheen hallitsemisesta”, Putama sanoo painokkaasti.

Seikkailu uudenlaiseen kehoon

Sairastuminen on vakava paikka. Silti Putama kehottaa kääntämään ajatteluaan rohkeasti niin, että seksuaalisuuden kannalta se voi olla myös mahdollisuus. Kun moni muukin asia elämässä on muuttunut, miksei myös seksuaalisuuden ja seksin sarallakin voisi kokeilla jotain ihan uutta.

”Vain mielikuvitus on rajana, kun lähtee tutkimusmatkalle muuttuneeseen kehoon ja kokeilemaan miltä mikäkin tuntuu. Erilaisia tapoja koskea voi myös tietoisesti opetella”, hän sanoo ja haastaa minut yllättäen harjoittelemaan puhelimesta vapaalla korvallani.

Kokeilen kuuliaisesti miltä tuntuu koskea korvaani hoivaten, neutraalisti ja eroottisesti. Nauramme voitonriemuisesti, kun huomaan että myös itsensä koskeminen voi tuntua erilaiselta, ja lupaan myöhemmin kokeilla, huomaako kumppanini kosketusteni eron. Putama ehdottaa höystämään eroottista kosketusta vaikkapa ilkikurisella, kiusoittelevalla ilmeellä ja katsomaan mitä tapahtuu.

”Leikkausarvet tai rinnattomuus saattavat tuntua ikävältä muistutukselta sairaudesta. Mutta ajatella voi niinkin, että ne kertovat tarinaa elämästä ja kovista hetkistä, ja ovat hyväksyvän kosketuksen arvoisia. Sekä oman että kumppanin kosketuksen.”

”Myös kadoksissa ollut seksuaalinen halu saattaa löytyä koskettelemalla”, Putama muistuttaa.

Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että rintasyöpä ja muuttuva keho vaikuttavat myös kumppaniin. Halukkuus saattaa myötätunnon mukana laskea, pelätään satuttamista tai häiriöksi olemista. ”Toisaalta muutokset kehossa, jotka ovat naiselle iso asia, saattavat olla kumppanille täysin merkityksettömiä”, Putama sanoo.

”Pelätään toisen loukkaantumista, jolloin saattaa jäädä tärkeitäkin asioita sanomatta. Kuten vaikka se, ettei yhtään haittaa, vaikka toinen rinta puuttuu, koska mä tykkään sun toisesta tissistä tosi paljon.”

Leikkimieltä ja liukkaria

”Sairaus on vakava asia, josta on vaikea löytää iloa, huumoria tai naurua, mutta seksistä voi”, täräyttää Putama. ”Seksi on aikuisten leikkikenttä, jossa minkään ei tarvitse olla kovin vakavaa, ja jossa voimme heittäytyä leikkisiksi, leikkiviksi, kokeileviksi ihmisiksi.”

Kuulostaa hauskalta, mutta miten sen leikkikentän oikeastaan löytää? Putama pääsee takaisin lempiaiheeseensa, kommunikaatioon.

”Puheyhteys on kaikki kaikessa. Jos uskalletaan puhua kahdestaan seksistä, muu sujuu kyllä”, hän sanoo painokkaasti.

”Niin, ja tarvitaan runsaasti myös liukkaria! Ei tippaa tai kahta vaan kourakaupalla.”

Seksuaaliterapeutin vastaanotolla

On aika lähestyä mielessäni mystisenä välkähdellyttä aihetta: Mitä seksuaaliterapeutin vastaanotolla oikeasti tapahtuu ja milloin sinne olisi oikea hetki mennä?

”Kun tulee tunne, että pitäisi jutella”, kuuluu vastaus. ”Seksuaaliterapeutin kanssa käsitellään ajatuksia omasta tilanteesta, asioita, jotka tuottavat iloa ja nautintoa, sekä etsitään ratkaisuja.”

Ihmisellä on Putaman mukaan taipumus muodostaa joskus kummallisiakin käsityksiä ja rajoitteita, joihin jää jumiin. Tällöin tarvitaan ulkopuolinen, joka katsoo erilaisesta näkökulmasta ja ehdottaa vaihtoehtoisia tapoja toimia ja ajatella.

”Pariskuntien kanssa tapaamiset ovat yhteyden etsintää, keskustelua puhumisesta ja puhumattomuudesta, ja kommunikaation vahvistamista.”

Putama kertoo huomanneensa, että pariskunnilla itsellään on poikkeuksetta taito ratkaista itse ne asiat, joiden vuoksi ovat terapiaan hakeutuneet. Terapeuttia tarvitaan lähinnä alleviivaamaan hyviä asioita, jotka ovat jääneet ongelmien varjoon, ja löytämään parisuhteen työkalupakista toimivat välineet, joilla voidaan uudestaan löytää vaikkapa kerran kadotettu kosketuksen ilo.

”Näennäisesti pienillä harjoitteilla, kuten kauppareissulla käsi kädessä kulkemisella tai rakkauskirjeellä, jonka kumppani löytää arjen kaaoksen keskeltä, voi olla yllättävänkin merkittäviä vaikutuksia”, Putama sanoo. Hän kertoo liikuttavasta palautteesta, jossa pitkän avioliiton läpikäynyt pariskunta totesi elävänsä elämänsä parasta aikaa terapian ansiosta.

Haastatteluaika alkaa loppua, ja myönnän harmittelevani etten koskaan hakeutunut seksuaaliterapiaan. Putaman elävästi kertoma nimittäin kuulostaa lähinnä jännittävältä seikkailulta omaan parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen eikä mielikuvieni puuduttavalta istunnolta, jossa puhutaan vaivaannuttavasti seksistä.

”Aikajana asioiden käsittelyyn saattaa seksuaaliterapeutin käyntien myötä kyllä lyhentyä”, Putama sanoo. Hän lohduttaa, että seikkailu omaan parisuhteeseen on mahdollista milloin tahansa ja täysin itsenäisestikin.

”Tärkeintä on, että syöpäpotilaat saavat olla upeita, ihania ja seksuaalisia naisia, oli oma tapa päästä sinne mikä tahansa.”

Teksti: Sini Numminen
Rinnakkain 1/2022