Rintasyöpädiagnoosi on myös mielen kriisi

Rintasyöpädiagnoosin saaminen järkyttää. Tiedän, että se voi valvottaa vastasairastunutta yökaudet ja nostaa synkkiäkin ajatuksia. Siksi ajattelen, ettei vasta rintasyöpään sairastunutta saisi jättää tuoreen diagnoosin kanssa yksin. 

Uutinen on lähes aina yllättävä ja järkyttävä. Jos rintasyöpädiagnoosi iskee keskelle jo valmiiksi kuormittavaa elämäntilannetta, kuten ruuhkavuosia, voi se laukaista psyykkisen kriisin. Erityisesti, jos taustalla on aiempia mielenterveyden haasteita. 

Toivon, että tällöin hoitava lääkäri muistaisi huomioida potilaan kokonaistilanteen, arvioisi mahdollisen lääkityksen tarpeen ja varmistaisi, että keskusteluapua on saatavilla nopeasti. Näin voidaan ehkäistä kriisin pitkittymistä ja pahenemista.  

Syöpäterminologia voi pelottaa – selkeä viestintä auttaa 

Jo pelkästään vieras lääketieteellinen syöpätermistö voi viedä yöunet. Sairastunut voi tarvita useita rauhallisia keskusteluja lääkärin kanssa ymmärtääkseen mitä diagnoosi ja hoidot oikeasti tarkoittavat. Potilaan tiedontarve tulisi huomioida yksilöllisesti. 

Sairastunut ja läheiset voivat jäädä yksin kamppailemaan sähköisten järjestelmien ja vaikeaselkoisten termien kanssa. Ja jos hoitavaan tahoon ei saa yhteyttä, voi ihminen tietoa etsiessään saada aivan väärääkin tietoa kysymyksiinsä. Tai päätyä tulkintoihin, jotka vain lisäävät pelkoa. 

Psyykkinen tuki heti diagnoosin jälkeen 

Mielestäni jokaiselle rintasyöpään sairastuneelle tulisi tarjota heti diagnoosin jälkeen mahdollisuus keskustella psykiatrisen sairaanhoitajan, psykologin tai psykiatrin kanssa. Vähintään olisi tarpeen saada tieto, mistä tällaista hoitokontaktia voi halutessaan hakea.

Diagnoosin saamisen ja hoitojen alkamisen välinen aika voi olla psykologisesti se kaikista raskain vaihe, jolloin kaikki mahdollinen apu on tarpeen. Koen, että keskusteluapua tulisi olla tarjolla myös sairastuneen läheisille pian diagnoosin jälkeen. Silloin myös läheisten hätä ja epätietoisuus voivat olla suurimmillaan. 

Diagnoosi koskettaa muitakin kuin sairastunutta 

Elämäntilanteesta riippuen perhe- ja lähisuhteilla on varsinkin alussa valtava merkitys sairastuneelle. Puoliso, perhe ja ystävät ovat usein tärkeä tuki. Mitä laajempi lähipiiri, sitä useampaa ihmistä sairaus koskettaa – ja sitä suurempi on myös yhteinen reaktio.

Monelle myös vertaistuki on tärkeä tuen muoto, ja sen pariin kannattaa – ja voi – hakeutua matalalla kynnyksellä.

Perheellisille roolien muutos hoivan ja vastuun jakautumisen suhteen voi olla suuri. Esimerkiksi sairastunut pienten lasten äiti tarvitsee konkreettisesti lepoa ja nukkumarauhaa, erityisesti aktiivihoitojen aikana. 

Väsymys ei kuitenkaan lopu yhtä aikaa aktiivihoitojen loppumisen kanssa. Sytostaattien jälkivaikutukset ja vuosia jatkuvat lääkitykset voivat aiheuttaa pitkäaikaista uupumusta ja monia muita oireita. 

Koko perhe ja läheiset tarvitsevat ja ansaitsevat tukea arjesta selviämisessä. Tämä vaatii sairastuneelta armollisuutta itseään kohtaan sekä läheisten – ja ehkä myös sosiaalihuollon tai lapsiperheiden kotiavun – yhteistyötä. Käytännön järjestelyt voivat helpottaa arkea merkittävästi ja antaa sairastuneelle tilaa toipua. 

Uusia näkökulmia elämään 

Vaikka syöpädiagnoosi on iso elämänkriisi, rintasyöpään sairastuminen voi tuoda myös positiivisia uusia ulottuvuuksia elämään. Olen huomannut, että oma ja läheisten hyvinvointi alkaa usein merkitä entistäkin enemmän ja elämästä voi karsiutua turhaa pois. Voi löytää rohkeutta ja halua alkaa toteuttamaan elämässään asioita, jotka ovat oikeasti tärkeitä tai joista on siihen saakka vain haaveillut. 

Joku alkaa luomaan rohkeammin uusia ihmissuhteita, joku aloittaa uusia harrastuksia. Sairaus voi jopa johdattaa uusille työurille tai arvoiltaan sopivampiin tehtäviin. Useimmat haluavat olla enemmän läsnä läheisilleen ja elää aidosti hetkessä. 

Rintasyövästä selviäminen tai sairauden kanssa eläminen voi saada elämän tuntumaan arvokkaalle lahjalle. Voi myös tulla tunne, että jos tällaisestakin voi selvitä niin mistäpä sitten ei voisi. Muut elämän haasteet eivät ehkä tunnu enää yhtä musertaville kuin aiemmin. 

Psyykkinen toipuminen on pitkä prosessi 

Jossain vaiheessa fyysisen toipumisen tai aktiivihoitojen jälkeen alkaa myös psyykkinen toipuminen. Se ottaa aikansa ja voi kestää vuosia. Tavallaan se kestää koko loppuelämän, sillä on opittava elämään joko levinneen rintasyövän tai uusiutumisen pelon kanssa.

Vaikka vakavammilta psyykkisiltä oireiluilta vältyttyisikin, sairastuminen käynnistää usein elinikäisen prosessin. On hyväksyttävä ei-toivottu, kutsumaton vieras osaksi omaa elämäntarinaa.

On opittava, miten sen kanssa jatketaan elämää eteenpäin.

Muutakaan suuntaa ei ole!