Parisuhde ja seksuaalisuus
Parisuhde
Hyvinvoiva parisuhde vahvistaa kumppaneiden ja koko perheen hyvinvointia. Se lisää sairastuneen motivaatiota hoitoon sitoutumisessa, helpottaa hoitotasapainon saavuttamista sekä lisää molempien psyykkistä hyvinvointia. Luottavaisessa ilmapiirissä kumppanin kanssa on helpottavaa jakaa sairauden herättämiä tunteita, esimerkiksi pelkoa, kiukkua ja surua. Riitaisa ja vaikea parisuhde vie jo itsessään paljon voimavaroja, silloin sairaus voi pahimmillaan tulla kumppaneiden väliin ja etäännyttää heidät toisistaan rikkoen suhteen. On siis tärkeää huolehtia parisuhteen hyvinvoinnista!
Sairastuminen muuttaa parisuhteen rooleja
Sairastuminen usein ravistelee kumppaneille muodostuneita tuttuja ja luontevia rooleja. Esimerkiksi aiemmin toinen kumppani on kantanut enemmän vastuuta kodinhoidosta, kun taas toinen raha-asioista. Sairauden laskiessa toimintakykyä, niin fyysistä kuin psyykkistäkin, menevät nämä tutut työnjaot uusiksi. Mieleen saattaa herätä kysymyksiä:
- Miten osaan auttaa ja tukea kumppaniani ja huolehtia uusista asioista?
- Miten osaan olla autettavana, sujuvatko ”minulle aiemmin kuuluneet asiat” jatkossakin?
Tunteet parisuhteessa
Sairastumisen herättämät henkilökohtaiset tunteet ja niiden käsittelyn eriaikaisuus voivat aiheuttaa suhteeseen hankausta. Esimerkiksi kun toinen kumppaneista voi lamaantua täysin, voi toinen ottaa aktiivisen roolin ja hakea tietoa sekä apua. Kumppanin sairastuminen koetaan usein kriisiksi, jonka kumppanit käsittelevät eriaikaisesti ja eri tavoin. Toisen kuunteleminen ja aito ymmärrys siitä, että olemme erilaisia ja käsittelemme asiaa omalla tavallamme, auttaa. Avoin, hyväksyvä ja arvostava asenne auttaa turvallisen ilmapiirin luomisessa.
Sisua suhteeseen
Parisuhteen resilienssiä eli pärjäämistä vastoinkäymisissä tarvitaan silloin, kun toinen kumppanista sairastuu. Miten parisuhteen saisi vahvistumaan niin, että se kestää myös sairauden tuoman lisäkuorman? Niin, että kumppanit voisivat luottaa siihen, että ”kaiken se kestää ja kaiken se kärsii”. Että voisinkin tuskissaan, lohtua tai rohkaisua kaipaavana kääntyä kumppani puoleen. Tai vastavuoroisesti auttaa kumppaniani, kun on vaikea hetki.
Vinkkejä parisuhteen lujittamiseen
Tutkimusten mukaan tiedämme tekoja, joita vahvistamalla voimme lujittaa parisuhteemme pärjäävyyttä. Samalla tulemme vahvistaneeksi muutenkin hyvinvointia ja iloa suhteessa.
1. Kertokaa yhteinen tarinanne
- Jutelkaa yhdessä siitä, mitä tapahtui ennen kuin sairaus tuli elämäänne? Mitkä olivat ensioireet, mitä tunteita ne herättivät? Mitä parisuhteessanne ja perheessänne silloin tapahtui? Mitä kumpikin teistä muistaa tapahtuneen?
- Missä mennään nyt? Mitä teille kuuluu? Miten sairastunut nyt voi?
- Mitäköhän tulevaisuus tuo teille tullessaan? Mitä suunnittelette ja haaveilette yhdessä? Kuinkahan sairastunut pärjää, löytyykö tasapaino elämään?
- Muistot, kokemukset ja ajatukset ovat kumppaneilla usein erilaiset ja hyvä niin, tärkeintä on se, että niistä ollaan tietoisia. Yhteiset keskustelut synnyttävät yhteisen parisuhteen tarinan.
2. Vaalikaa ”Me yhdessä” -asennetta
- Muistelkaa yhdessä niitä kertoja, kun olitte voimakkaita ja selvisitte vaikeuksista. Luottamus parisuhteen voimaan kasvaa onnistumisten huomioimisella.
- Vaalikaa yhdessä yhteistä hyvää sen sijaan, että taistelisitte siitä, kumpi pääsee helpommalla tai joutuu tekemään enemmän.
- Viettäkää yhdessä aikaa, myös mukavien asioiden parissa. Vain siten me-henki vahvistuu.
3. Saa iloita!
- Positiivisten ja iloisten tapahtumien, tunteiden ja kokemusten huomaaminen ja niiden jakaminen kumppanin kanssa on merkittävä parisuhdetta vahvistava teko. Vaikka sairaus tuo murhetta ja epävarmuutta elämään, sisältyy elämään myös kaunis puoli.
- Mikä teitä ennen nauratti, yhteiset muistot ja sattumukset? Nauratteko vielä yhdessä?
Lepää lähellä
Läheisyys, suukko ja halaus, pitävät parisuhdetta aktiivisena. Myös lepääminen toisen kainalossa asenteella ”ei minkään suorittamisesta” on arvokasta parisuhdeaikaa. Väsyneenä ja murheissaan se onkin ehkä se, mihin pystyy ja se riittää. Kun ollaan lähekkäin, vahvistuu kokemus parisuhteen yhteydestä sekä yhdessä pärjäämisestä.
Mistä apua parisuhdeongelmiin?
- oma tuttu hoitokontakti, jossa sairautta hoidetaan
- perheneuvola (lapsiperheet)
- perheasiain neuvottelukeskus
- yksityiset paripsykoterapeutit
- Väestöliitto www.vaestoliitto.fi
- Parisuhdekeskus Kataja ry www.parisuhdekeskus.fi
Parisuhdekeskus Katajan maksuton Parisuhdepuhelin palvelee sinua maanantaisin klo 14-16, p. 050 337 9053.
Parisuhdepuhelin on suunnattu kaikille, jotka kaipaavat tukea parisuhteeseen liittyen tai tietoa eri palveluista parisuhteen tueksi.
Puhelin palvelee sinua, joka etsit apua itsellesi, puolisollesi tai läheisellesi. Parisuhdepuhelimeen vastaavat Katajan parisuhdetyön ammattilaiset.
Tekstin on tuottanut Parisuhdekeskus Kataja ry
Verkkokurssi sairastuneen kumppanille
Lisää luettavaa
Opas syöpäpotilaan läheiselle, Suomen Syöpäpotilaat ry
Yhdessä vahvemmaksi – opas parisuhteen tueksi, kun perheessä on sairautta on Parisuhdekeskus Katajan opas tueksi niin pareille, joiden arkea sairaus koskettaa kuin heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille ja vapaaehtoisille. Opasta voi käyttää sellaisenaan, ryhmän ohjaamisen tai luentojen pitämisen pohjana. Oppaassa on näkökulmana niin pariskunnat, joissa toinen tai molemmat kumppanit sairastavat, kuin perheet, joissa lapsella on sairautta tai erityisen tuen tarvetta. Oppaassa käsitellään myös kriisin vaiheita ja tunne -elämän merkitystä parisuhteessa.
Video: Me ollaan tässä veneessä yhdessä
Seksuaalisuus
Seksuaalisuus on osa ihmisen ominaisuuksia läpi elämän, myös sairastumisen aikana. Jokainen ihminen määrittelee itse sen, kuinka tärkeinä seksuaalisuutta ja seksiä pitää. Jos seksuaalisuuden merkitys on ollut vähäinen, niin se todennäköisesti jatkuu samanlaisena sairauden ja hoitojen aikana. Kenelle seksuaalisuus on ollut aiemmin energian ja ilon lähde, todennäköisesti huolehtii seksuaalisesta hyvinvoinnistaan myös sairauden aikana.
Sairastuessa on tavallista, että suhtautuminen seksuaalisuuteen ja käsitys seksistä muuttuvat. Rintasyövän hoito vaikuttaa lähes poikkeuksetta myös seksuaalisuuteen, niin kehon kuin mielen tasolla. Vaikutukset voivat olla toiselle hyvin lieviä, toiselle voimakkaita. Hyvin tavallisia muutoksia ovat esimerkiksi limakalvojen kuivuminen ja seksuaalisen halun ja –energian väheneminen. Molempiin on onneksi saatavilla apua. Apteekissa on useita erilaisia hormonittomia tuotteita limakalvojen kosteuttamiseksi. Kuivat limakalvot aiheuttavat nopeasti yhdyntäkipuja eli jos naisella on yhdyntöjä, on limakalvoista huolehtiminen välttämätöntä. Vaikka yhdyntöjä ei olisi, hyvin hoidetut limakalvot ovat mukavamman tuntuiset kuin kuivat.
Rintasyöpään sairastuminen voi olla tilanne, joka ”pakottaa” tarkastelemaan omaa seksuaalisuuttaan ja puhumaan siitä puolison kanssa. Jos rintasyöpään sairastunut nainen on parisuhteessa, voi sairaus olla syy opetella uutta: tunnustelemaan, tunnistamaan ja tunnustamaan myös hankaliakin tunteita, joita seksuaalisuuteen liittyy. Jos tämä on tuttua jo entuudestaan, niin nyt on hyvä hetki harjoitella lisää ja ylläpitää olemassa olevia keskustelutaitoja.
Moni rintasyöpähoidot läpi käynyt nainen kuvaa kehonmuutosten välillisesti vaikuttavan seksuaaliseen hyvinvointiin. Yhtä lailla naiset kokevat, että liikunta ja terveellinen ruoka ovat korostuneessa asemassa avun tuojana.
Avun löytymisen, tiedon saamisen, asioiden käsittelyn ja seksuaalisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että on mahdollisuus jakaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan läheisen, ammattilaisen tai vertaisen kanssa. Liian moni kokee jäävänsä yksin ja vaille asianmukaista tukea ja neuvoja. Näin ei pidä olla ja siksi esimerkiksi täällä sivuilla on linkkejä ja vinkkejä seksuaalisuus-teemasta.
Asiantuntijana Mari Päiväniemi, seksuaaliterapeutti, HUS
Lisää tietoa ja tukea seksuaalisuuteen
Seksuaalisuus ja syöpä. Suomen Syöpäpotilaat ry:n potilasopas
Rinnakkain-lehden artikkeli: Rintasyöpäpotilas – upea, ihana, seksuaalinen nainen
Video: Rintasyövän vaikutus seksuaalisuuteen. Seksuaaliterapeutti Mari Päiväniemen facebook-liveluennon tallenne
Seksuaaliterapeutti Eriikka Sailon vastauksia rintasyöpään sairastuneiden kysymyksiin
Blogi: Rintasyöpä uhkaa naiseutta – pari sanaa syövästä ja seksuaalisuudesta
Video: Olet seksuaalinen sairaanakin Syöpäjärjestöt
Rintasyöpä.fi-sivustolla on video naiseudesta ja seksuaalisuudesta sekä muuta tietoa aiheeseen liittyen.