Siirry suoraan sisältöön

Minun tarinani: Kaisa-Leena

37-vuotiaana hormoni- ja HER2 -positiiviseen rintasyöpään sairastunut Kaisa-Leena kertoo hoitopolustaan ja tilanteesta 10 vuotta myöhemmin.

Syntymävuosi: 1973

Perhe: Aviomies, kaksi poikaa (s. 2001 ja 2002).

Asuinpaikkakunta: Nokia, hoitojen aikana Kokkola ja Vaasa

Sairaanhoitopiiri: KPSH, nyk. Soite ja VSHP

Diagnoosi: T1cN0 gradus II duktaalinen karsinooma, joka on vahvasti hormonireseptoripositiivinen, HER-2-positiivinen ja myös Ki-67 keskikorkea. Potilas saanut adjuvantisti Taxotere-Xeloda x 1, Taxotere x 1, FEC x 4, Herceptin 9 hoitoja viikon välein.

Hoitoprosessi

Syöpä löydettiin 08/2009, leikattiin 09/2009 osapoisto ja kainalon tyhjennys ja 10/2009 kokopoisto vähäisen marginaalin takia, solunsalpaahoito 10/2009- 03/2010 (1 x Taxotere-Xeloda, 1 x Taxotere ja 4 x FEC) ja yhdeksän kertaa viikon välein Herceptin. Tamofen hoito 03/2010 – 08/2019.

Pääsin hoitoon nopeasti ja sain kaikki hoidot Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Korjausleikkauksia tehtiin usealla toimenpiteellä 2013 ja uusi rinta rakennettiin selästä LD-kielekkeellä. Plastiikkakirurgina oli Vesa Juutilainen, yksi alan parhaista.

Muuttaessani Vaasaan 2016 siirryin Vaasan keskussairaalaan vuosikontrolleihin. Kävin joka vuosi myös erikoissairaanhoidossa gynekologilla. BRCA tehtiin 2018, negatiivinen.

Tein töitä lähes koko hoitopolun. Ennen FEC:iin vaihtoa olin niin huonossa kunnossa, että jouduin sairaalaan eristyksiin.

Haasteet hoitopolulla

Olin yksinäinen sairauteni kanssa. Ikäisiäni rintasyöpäpotilaita en tuntenut tai tiennyt, eikä sosiaalinen media auttanut. En halunnut lähteä ruotimaan sairauttani ikäihmisten seuraan eikä puolisokaan innostunut kuntoutuksesta. Koin saavani vähän tukea ja apua hoitohenkilökunnalta. Vasta 2016 minua alkoi Vaasassa hoitamaan onkologi, joka tunnisti oireeni johtuviksi Tamofenista. Sinnittelin lääkkeen kanssa lopulta 9,5 vuotta, mikä vaikutti elämänlaatuun heikentävästi.

Voimaa ammensin

Liikunnasta, hevosesta, ystävistä, työstä ja perheestä. Minulla oli upea esimies, joka antoi mahdollisuuden olla työssä ja toisaalta huilata tarvittaessa. Olin avoin sairaudestani, mutta edes kaikki lääkärit eivät tunnistaneet minun olevan hoitopolulla. Luin Kristiina Heleniuksen kirjan Mikä maa, mikä syöpä ja se antoi minulle uskoa, että voin parantua.

Näin syöpä muutti minua

Opin aistimaan paremmin heikkoja hetkiä myös muilla. Esimiestyössä kokemukseni on ollut suuri voimavara; se pehmitti minua ja antaa toisenlaista perspektiiviä elämään. Ihan pienistä asioista en jaksa hermostua tai valittaa, mutta tunnistan tunteita paremmin toisissa ihmisissä ja tiedostan myös, että jokaisen voimavarat ovat erilaiset.

Otin itseäni niskasta kiinni liikunnassa. Juoksin elämäni ensimmäisen maratonin täyttäessäni 42 vuotta ja sen jälkeen olen juossut niitä muutamia lisää. Ajattelen, että jos sairastun uudelleen, olen ainakin hyvässä kunnossa.

Hiusten värjäämisen lopetin aluksi kokonaan ja sittemmin niitä on vain raidoitettu. Alkoholia en käytä enää edes viinilasillista. Keskityn olennaiseen ja teen vai niitä asioita, jotka tuottavat minulle iloa.

Minä tänään

Olen muuttanut uuteen kaupunkiin työn ja perheen takia. Lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja asun puolison kanssa kahdestaan. Minulla on nyt aikaa itselleni ja omille harrastuksilleni vaativan työn ohella. Elämä on hyvää ja koen olevani vahvoilla. Olen siirtynyt aktiivisesta jääkiekkoäidistä ravinaiseksi. Nyt saan tehdä sitä, mitä itse haluan. Rintasyöpäyhdistys Europa Donna ry:n hallituksessa aloitin 2021.

Mottoni

Tärkeintä ei ole voitto, vaan taistelu.