Siirry suoraan sisältöön

Dödö-syöpä ja muita kohtaamisia

Amanda

Amanda

Ei taida olla muuta sairautta, jonka ympärillä on niin paljon erilaisia uskomuksia ja teorioita kuin syöpä! Siinä mielessä tämä on tosi mielenkiintoista. Kuten nyt esimerkiksi musta salva ja elohopeavesi, joiden väitetään parantavan erinäisiä syöpiä. On tosi vaikea ymmärtää, mitä kaikkea meille yritetään kaupata pelastuksen tuojina. Monenlaiseen sitä on itsekin törmännyt näinä vuosina. On iloisia, lohduttavia ja hämmentäviä kohtaamisia.

Kun tämä toinen kierrokseni oli alkanut sytoineen, oli osastolla joitakin kertoja samaan aikaan hyvin levollisen oloinen rouva, sanotaan nyt vaikka Anna, joka tuumaili siinä sytomyssyssään, että hän päätti ottaa tämän sairauden itsensä kuuntelun kannalta. Että nyt oli lupa hiljentää työelämässä, olla enemmän lasten kanssa ja kuntoilla. Oli just ennen diagnoosia ehtinyt palkata Personal Trainerin ja diagnoosin jälkeen kävi sitten vielä yksityisellä ravintoterapeutilla. Niin. Rahalla saa ja hevosella pääsee, tuumasin siinä vieressä. Sitten tuli se yllätys, joka veti minutkin hiljaiseksi. Tämä Anna sanoi ihan tosissaan, että epäili, oliko hänen syöpänsä laukaissut apteekista ostettu deodorantti, joka todellakin lopetti hikoilun tykkänään! Kun siinä on varmasti ollut sitä vaarallista alumiinia tuplatehokkaasti. Siis dödösyöpä? Sellaista ei kuulkaa ole eikä tule! Ilman mitään lääkärin koulutusta uskallan tässä sanoa, että parin kuukauden kokeilu apteekin alumiinidödöä ei altista syövälle. En usko. Jos joku haluaa, saa haastaa minut oikeuteen tästä lausumasta.

Mutta joo, onhan se inhimillistä, että mieli yrittää etsiä syy-seuraussuhteita asiaan kuin asiaan.

Sitten tapasin kroonikon, joka on potilaana yhdessä lääkekokeilussa. Oikein iloinen, aktiivinen ja hyvävointinen. Hänen sanoistaan oikein suivaannuin. Oltiin keskusteltu siinä monenmoista, kun hän sanoi aivan vilpittömästi, että hänen mielestään noi lääkkeet tehoaa, jos itse uskoo siihen, että ne tehoaa. Kyllä mielessäni pääsi pari kirosanaa, joita en tähän nyt laita. Mun oli pakko sanoa, että kuule ei se ihan noin mene. Ja hän siihen silmät suurina, että enkö oikeasti ole samaa mieltä? No en ole. Tää on nyt sellainen aihe ja uskomus, että en lähde avautumaan tässä, mitä ajattelen ihmisistä, jotka tuota mantraa levittävät. Jokaisen täytyy tietysti miettiä oma kantansa. Mutta sen verran sanon kuitenkin, että kukaan ei kyllä tule mulle väittämään, että mulla on ollut vääränlaisia ajatuksia, kun Perjeta-lääkitys lakkasi toimimasta ja tauti roihahti iholle ja aivoihin!

Eräs ystäväni kysyi, että olenko ajatellut, mitä asioita mun pitäisi työstää, kun syöpä nyt uusi? Että mitä on käsittelemättä mielen sopukoissa. Kertakaikkisen ihanaa syyllistämistä. En enää jaksa tuotakaan koulukuntaa. Enkä kyllä tuota ystäväänikään.

Tähän loppuun vielä yksi ihana kohtaaminen. Kävin vertaistuki-illassa. Sinne tuli hymyillen ja varovasti paikkaansa etsien nainen, sanotaan nyt vaikka Ella. Ellalla oli iloisesti vilkkuvat silmät, panin heti merkille. Kun tuli hänen vuoronsa esitellä itsensä, hän sanoi hiljaisella äänellä, että lääkäri oli sanonut hänelle, että hänellä on sellainen ihan pieni syöpä! Ja että uskaltaako hän nyt sanoakaan ääneen, mutta hän ajatteli heti lähes iloisesti, että kerrankin hänellekin Tapahtuu Jotain! Ja me kaikki purskahdimme nauramaan vedet silmissä yhdessä Ellan kanssa. Mikä valloittava asenne.

Mieleeni on jäänyt myös se myöhäissyksyn päivä, kun olin taas menossa hoitoon väsyneenä ja hieman allapäin. Sairaalan aulassa vastaani tuli vanhempi pariskunta toisiaan tukien ja minut nähdessään rouva sanoi: ”Onpa sinulla kiva takki!” Tuo pieni huomaavainen, yllättävä lause piristi oloani ja toi hyvän mielen koko loppupäiväksi. Muistan sen aina välillä ja koitan itsekin jakaa muille hymyjä ja kauniita sanoja ohikulkiessani.

Tähän kesään toivon sinullekin kohtaamisia, jotka tuovat iloa ja naurua, lohtua, rohkeutta sekä toivoa juuri siihen tilanteeseen, missä satutkin tällä hetkellä elämässäsi olevan!

Edellinen Amandan polulla -blogi