Päiväni mummelina
On aika hypätä ulos korona-arkea seuranneesta kesämoodista ja opetella elämään arkea uudelleen. Kotona kyhjöttäminen saa nyt minun osaltani riittää. Pieni vilkaisu taaksepäin, menneeseen kesään, on juuri nyt ajankohtaista. Sen jälkeen voinkin taas ryhtyä elämään tätä hetkeä ja vähän suunnittelemaan tulevaakin.
Tänä kesänä olen saanut viettää paljon aikaa lapsenlapseni kanssa. Vietimme yhdessä mukavan kylpyläviikon Ylihärmässä ja mökkiviikon Ristiinassa. Kävimme katsomassa Ähtärin pandoja, hoidimme koiria ja teimme ulpukoista possuja. Uimme, kävelimme luonnossa, keräsimme kukkia ja sieniä sekä juttelimme syvällisiä. Nautin suunnattomasti tästä mummelina olemisesta. Tosin lapsenlapseni totesi kohteliaasti katsottuaan minua arvioivasti päästä varpaisiin: ”Ei. et sinä ole mikään mummo. Kyllä sinä olet vielä ihan nainen.” Pienelle tytölle naisena oleminen tuntuu olevan arvossa pidettävä, tavoittelemisen arvoinen olotila. Miksi sitten unohdan tuon asian jatkuvasti?
Sairastamisen jälkeen tulee helposti olo, että riittää kun saa olla vielä olemassa, elää ja hengittää, tässä maailmassa, tässä elämässä, tällä hetkellä. Ainakin minä unohdan usein, että voisin olemassaolon lisäksi yrittää nauttia ja kukoistaa. Naisen elämään saa kuulua vähän ruusuja, pitsiä, samppanjaa ja flirttiä. Miksei erotiikkaakin. Ei rintasyövän sairastaminen tarkoita, ettei tarvitse enää panostaa omaan ulkonäköön ja olemukseen. Kyllä nainen voi nauttia elämästä ja olla vetävän sekä hyvinvoivan näköinen, vaikka kuinka olisi käynyt läpi sytostaattihoitoja, leikelty ja sädetetty. Sitä paitsi mummelikin voi olla tyylikäs.
Isoäitinä minun tehtäväni on toimia roolimallina. Miten naisena ollaan? Toisten huomioon ottaminen on tärkeää, sehän on selvää, mutta entä oman itsen huomioiminen? Se on vähintään yhtä olennaista, mutta vaikeampi sisäistää. Jos voi itse huonosti, on vaikea levittää hyvää oloa ympärilleen. Akuutissa sairastamisvaiheessa on luonnollista olla kipeä ja heikko, mutta toipumiseen pitäisi kuulua myös ilon ja voiman palaaminen elämään. Sitten kun on mistä ammentaa, voi taas lisätä toistenkin hyvinvointia. Tyhjästä sen sijaan on paha nyhjäistä. En halua antaa pienelle tytölle mallia ikuisesta uhrautujasta, joka unohtaa itsensä, antaa vaikka paidankin päältään ja katkeroituu ajan kuluessa.
Naisena oleminen ei ole kiinni hiuksista tai rinnoista, vaan se on pikemminkin mielentila. Oman itsensä hyväksyminen ja omassa kehossa viihtyminen näkyvät päällepäin hyväntuulisuutena ja säteilynä. Minulle naiseudessa on kyse ennen kaikkea siitä, että saan olla sellainen nainen ja isoäiti, kuin itse haluan ja elää omannäköistäni elämää. Suurimmalla osalla sukupuoleni edustajista on elämänsä aikana mahdollisuus tulla äidiksi tai olla tulematta, jos niin valitsee. Valitettavasti on niitäkin, jotka eivät voi tällaista valintaa tehdä, eivätkä esimerkiksi saa lapsia, vaikka kuinka haluaisivat. Koska olen nuorena päättänyt tulla äidiksi, olen voinut tulla myös isoäidiksi. Tunnen olevani etuoikeutettu: on ihanaa olla mummo.
Pidän itsestäni huolta liikkumalla, lukemalla, kirjoittamalla ja järjestämällä itselleni mieluisaa tekemistä. Ilman huonoa omaatuntoa saatan paeta ajatusteni kanssa metsään sienestämään tai uppoutua lukemaan hyvää kirjaa moneksi tunniksi. Sovin tapaamisia ystävien kanssa ja pyrin viettämään kepeitä, iloisia hetkiä ja lisäämään huolettoman ajan määrää elämässäni. Opettelen – hitaasti ja vaivalloisesti sekä välillä taka-askeleita ottaen – käyttämään rahaa myös itseeni. Neljän lapsen äitinä ja yhden isoäitinä olen tottunut asettamaan muut etusijalle. Koska poikani ovat kasvaneet aikuisiksi, aion tehdä tähän asiaan muutoksen. Tulevaisuudessa minusta tulee sellainen mummeli, joka pitää itsekin itsestään.