Syövän seuranta on osa potilaan kokonaisvaltaista hoitoa
Julkaistu Aamulehden Lukijalta-osastossa 9.6.2024
Aamulehti kirjoitti 7.6. Taysin ruuhkautuneesta syöpäpoliklinikasta ja syöpäseurantakäyntien viivästymisestä. Laadukkaaseen rintasyövän hoitopolkuun kuuluu akuuttivaiheen hoitojen ja oikea-aikaisen tiedon ja tuen tarjoamisen ohella järjestelmällinen ja saavutettava seuranta. Digitaalinen oireseuranta ja etävastaanotto ovat tavoitettavuutensa ansiosta varteenotettavia vaihtoehtoja, mutta potilaalla pitää olla halutessaan mahdollisuus kasvokkain tapahtuvaan keskusteluun syöpähoitoon erikoistuneen asiantuntijan kanssa.
Syöpähoitojen päättymisen jälkeinen pelko syövän leviämisestä ja toisaalta toive uuden arjen löytämiseen lisäävät tuen ja tiedon tarvetta. Sairauteen liittyvän epävarmuuden lisäksi potilasta kuormittaa seurannan toteuttamiseen liittyvä epäselvyys, varsinkin silloin, kun riittävästä tiedottamisesta ei ole huolehdittu etukäteen. On tärkeää, että rintasyövän sairastaneet saavat myös seurantavaiheessa tukea ja tietoa. Rintasyövän hormonihoito jatkuu valtaosalla potilaista vähintään 5 vuotta ja hoitoon sitoutumista vahvistaa keskustelu ammattilaisen kanssa, joka ohjaa haittavaikutusten hoidossa ja osaa motivoida hoidon jatkamiseen sivuoireista huolimatta.
Rintasyövän seurantaa toteutetaan myös perusterveydenhuollossa. Resursseissa ja osaamisessa on kuitenkin potilaiden kokemusten mukaan puutteita. Seuranta tulisikin terveyskeskuksissa keskittää tietyille henkilöille, joiden täydennyskoulutuksesta on huolehdittu. Heillä pitää olla riittävästi osaamista sekä sairauden oireista ja lääkityksen sivuvaikutuksista että rintasyövän ja sen uusimisriskin aiheuttamista psyykkisestä kuormituksesta ja tuen tarpeesta.
Kontrollikäyntien herättämä ohimenevä ahdistus, ei voi olla syy vähentää seurantaa. Jos vastaanotolle ei pääse eikä ketään saa kiinni, se herättää yhtä lailla huolta ja epävarmuutta. Syöpähoitojen aiheuttamat haitat ja oireet sekä pelko syövän uusimisesta tai leviämisestä ovat suurimmillaan ensimmäisten vuosien aikana syöpähoitojen jälkeen. Näemme jatkuvasti potilasverkostossamme viivästyvien kontrollikäyntien aiheuttamaa psyykkisen kuorman kasvua, kun potilas on epätietoinen erilaisten oireiden syistä ja vakavuudesta. Pelkän kliinisen, lääketieteellisen näytön lisäksi myös seurantavaiheessa on huomioitava potilaan kokonaisvaltainen hyvinvointi.