Kirjat syynissä: Vedestä ja surusta

Salli Karin romaani Vedestä ja surusta kuvaa nuoren naisen matkaa Islannissa siinä syöpätaipaleen vaiheessa, kun aktiivihoidot ja kontrollikäynnit ovat ohi ja toipumisen kuuluisi alkaa.

Toipumisen sijaan päähenkilöä ovat vastassa suru ja pelko, joita ei pääse pakoon edes tuhansien kilometrien matkustamisen jälkeen. Pelko kohdistuu niin kehon erilaisiin särkyihin ja tuntemuksiin kuin ympäristön aiheuttamiin potentiaalisiin uhkiin. 

Kuinka alkaa jälleen elää, kun on valmistautunut jo kuolemaan? 

Salli Kari: Vedestä ja surusta. Siltala 2024.

Pelon juurisyynä on 27-vuotiaana tapahtuneen yllättävän sairastumisen mukanaan tuoma ymmärrys elämän arvaamattomuudesta ja tarve hallinnan tunteelle. Pahatkin asiat ovat jotenkuten siedettäviä, jos niihin voi varautua etukäteen. Kuten Kari kuvaa: ”Kannattihan sitäkin pelätä etukäteen, ettei tulisi yllätyksenä. Mitä vain kunhan ei yllätyksenä.” 

Romaani kuvaa taitavasti myös vakavan sairastumisen aiheuttamaa luottamuksen puutetta omaa kehoa ja elämää kohtaan, jota päähenkilö kokee hoitojen päättymisen jälkeen. Kuinka voi alkaa jälleen elää, kun on valmistautunut jo kuolemaan?

Teos antaa äänen varmasti monen sairastuneen jakamalle kokemukselle siitä, että kun luottamus ja usko omaan terveyteen on särkynyt, ei se palaudu hoitojen päättymiseen ja lääkärin kannustaviin sanoihin.

Islannin luonto toipumisen peilinä

Saadakseen etäisyyttä vaikeisiin tunteisiinsa teoksen nimetön minäkertoja matkustaa pieneen ja hiljaiseen islantilaiskylään, jossa hän yrittää jäsentää kokemiaan asioita. Islannin kaunis mutta arvaamaton luonto luo matkalaiselle uhkaa, mutta myös lohduttaa ja kantaa.

Erilaiset luonnonilmiöt ja erityisesti vesi on keskeinen motiivi teoksessa. Vesi on todistaja surulle, jota ei voi toisille näyttää ja kannattelija, kun sille uskaltaa antautua.  

Romaanissa vuorottelevat luontevasti päähenkilön kuvaukset ja kokemukset Islannissa ja matkaa edeltäneestä syöpätaipaleesta aina viimeiseen kontrollikäyntiin asti.

Mielen kamppailut sairastumisen jälkeen

Kari kuvaa realistisesti masentuneen ihmisen ajatus- ja tunnemaailmaa. Teos kuvaa todentuntuisesti erillisyyden tunnetta toisista ihmisistä ja typertymistä omaa sairautta, lääkäreiden lausuntoja ja omaa kehoa kohtaan. Hoitokoneiston rattaat pyörivät vauhdilla eteenpäin ja sairastunut yrittää parhaansa mukaan pysyä kyydissä. 

Samalla nuorelta naiselta odotetaan vastauksia kysymyksiin muun muassa potentiaalisista lapsihaaveista ja munasolujen pakastuksesta. Kari kuvaa osuvasti, kuinka moniin asioihin sairastuneen täytyy ottaa kantaa, kun mieli yrittää vielä sisäistää sairastumista. 

Rehellinen kuvaus elämästä syövän kanssa

Karin teos ei ole taistelutarina syöpää vastaan, jossa sairastunut sankaritar selviää vaikeuksien kautta voittoon vahvempana kuin koskaan. Teos on rehellinen kuvaus sairastumisen herättämistä vaikeista tunteista, kehonkuvan ja ihmissuhteiden muutoksista, sekä päähenkilön masennuksesta.

Kirjassa kuvataan samaistuttavalla tavalla pelkoa, jota yllättävä sairastuminen nuoressa naisessa herättää. Myös vertaistuen merkitys tuodaan kauniisti esiin: vertaisten joukossa saa olla rikki ja auki ilman, että tarvitsee pelätä toisten reaktioita.

Salli Kari. Siltala 2024.

Pidän siitä, että tarina jää kesken ja päähenkilön polku avoimeksi. Koettua pelkoa ja surua ei pyyhitä siististi pois Islannin matkalla ja ymmärrys elämän arvaamattomuudesta on pysyvästi osa päähenkilön tarinaa.

Samalla kertomuksessa on kuitenkin toivon pilkahduksia, valoisia hetkiä pimeyden keskellä, puolison lohdullinen syli, tanssia ja naurua. Värejä harmauden keskellä, harmaallakin sävyjä. 

Salli Kari: Vedestä ja surusta. Siltala 2024. 227 s.