Kevätnovelli: Miksi minä?
– Se on sittenkin syöpä.
Nämä lääkärin sanat soivat korvamatona jo useamman päivän Vapun päässä. Nuori nainen yritti vaihtaa tämän ahdistavan kappaleen miellyttävämpään musiikkiin, mutta turhaan. Sehän piti olla joku samperin fibroadenooma, mietti Vappu. Ainakin näin lääkäri oli rauhoittellut häntä ottaessaan paksuneulanäytettä hänen rinnastaan. Mutta myöhäisemmässä lääkärin puhelussa soi erilainen sävel. Vappu ei ymmärtänyt lääkärin selityksestä paljon mitään, hän vain katsoi mykkänä lähellä olevaa kukkivaa omenapuuta ja puri kovasti huuliaan yhteen tukahduttaakseen tulevaa itkua. Itkuhuuto oli nousemassa kurkkua pitkin kovalla vauhdilla ulos. Veri jyskytti ohimoilla. Korvissa humisi.
Ulkona kukki kevät. Linnut visersivät sametinpehmeitä helkytyksiään. Kevätvärien kirkas kirjo häikäisi silmiä. Aurinko hyväili olkapäitä ja suuteli niskaa. Kaikki tämä oli niin ristiriidassa Vapun mielentilan kanssa. Hänen ajatuksensa oli maalattu tummin värein. Miksi minä? Miksi se iski minuun? Miksi luoja tarvitsi viatonta elämääni? Niin nuorta ja kukkivaa? Minähän olen aina ollut terve, syövän riskitekijöistä minulla on vain yksi: olen nainen. Elämä on niin arvaamatonta, kaikki voi muuttua hetkessä.
25. toukokuuta klo 17.32 olin perusterve nuori nainen, innokas liikunnan harrastaja ja terveysintoilija.
25. toukokuuta klo 17.33 minusta on tullut vakavasti sairas, syöpäpotilas.
Lääkärin puhelu kesti 7 minuuttia 35 sekuntia. Se riitti muuttamaan elämäni.
Aleksi huomasi Vapusta heti, että jotain on vialla.
– Sattuiko jotakin?
– Minulla on syöpä. Jätä minut.
– En jätä sinua koskaan.
– Minä jätän sinut.
– Miksi?
– Koska minä kuolen.
– Höpö, höpö. Nykylääketiede on kehittynyt valtavasti ja jopa syöpiä osataan hoitaa nykyään paljon paremmin kuin ennen. Sinä elät pitkän ja hyvän elämän. Tulet olemaan terve, onnellinen ja rakastettu. Vappu katsoi toiveikkaana poikaystäväänsä ja uskoi jokaista hänen sanaansa. Hän oli hyväuskoinen ja luottavainen kuin haavoittunut koira.
Seuraavat viikot menivät kuvantamisissa ja tutkimuksissa käymisissä. Pahinta oli kuitenkin odottelu. Hoitojuna mateli ja leikkausasemalle saapuminen tuntui ikuisuudelta. Vapulla oli nyt kova hinku leikkauspöydälle. Hän halusi päästä äkkiä eroon siitä möröstä, joka oli asettunut hänessä kodiksi. Lisätuskaa tuotti ”aavekipu”. Onko hänellä vilkas mielikuvitus vai marssivatko syöpäsolut todellakin kuin muurahaiset kohti hänen kainaloaan levitäkseen ympäri kehoa?
Vastaanotolla kirurgi näytti väsyneeltä, mutta ystävälliseltä. Hän selitti perusteellisesti, mistä Vapun tapauksessa on kyse.
– Ottaen huomioon ikänne, kasvaimen koon ja tyypin, suosittelen lämpimästi koko rinnan poistoa. Voidaan toki tehdä osapoisto, mutta pelkkään, että terveen kudoksen marginaali ei tule riittämään ja joudutaan tekemään uusintaleikkaus.
Vappu vilkaisi Aleksia, joka tuli tukemaan tyttöystäväänsä.
– Mielestäni nainen päättää itse, mitä hän halua tehdä rinnalleen, sanoi Aleksi.
– Miten ikäni vaikuttaa syöpään? Vappu kysyi lääkäriltä.
– Valitettavasti nuorilla naisilla syöpä on yleensä ärhäkämpi.
Vappu miettii hetken ja sitten heilutti päättäväisesti kättään:
– Rinta oli kaunis ja rakas, mutta menköön! Pois, pois!
– Hyvä on, lääkäri nyökkäsi myöntäväisesti. – Naiset pitävät yleensä kiinni rinnoistaan.
Päätös oli tehty. Paluuta ei enää ole. Mutta yhden asian Vappu halusi vielä tehdä. Saada kauniin kuvamuiston syntymäkehostaan. Hän varasi ajan alastonkuvaukseen. Se oli voimanuuttava kokemus. Kuvista tuli sensuellit ja herkät. Yllätykseksi valokuvaaja tarjosi Vapulle ilmaisen valokuvaussession leikkauksen jälkeiselle ajalle. Hän vakuutti ja halusi todistaa, että nainen voi olla mahdottoman kaunis myös yksirintaisena.
Leikkausta edeltävänä iltana Vappu sanoi Aleksille:
– Haluan että tekisit minulle demkat.
– Mitä se on?
Tyttö ojensi poikaystävälleen kirjan. Kannessa luki: Aleksander Solženitsyn. Syöpäosasto. Aleksi luki merkityn kohdan:
”Ja Asja kumartui aivan lähelle Demkan päätä ja piti rintaansa siinä.
– Suutele! Suutele! hän odotti, vaati.
Ja hengittäen lahjaksi saamansa poven ihoa Demka alkoi kuin pieni porsas, kiitollisena ja kiihtyneenä, hätäisillä huulillaan tökkiä hänen ylleen laskeutunutta pehmeää pintaa.<…>
– Muistathan?… Muistathan että se oli siinä? Ja millainen se oli….<…>
Ja taas Demka palasi punertavaan nänniin ja pehmeästi teki huulillaan sitä, mitä Asjan tuleva lapsi ei milloinkaan enää tälle rinnalle tekisi…<…>
Demka suuteli suutelemistaan tuota yläpuolella riippuvaa ihmettä.
Tänään se oli ihme, huomenna se joutuisi kaatopaikalle.”
Aleksi otti Vapun rinnan kätensä ja alkoi suudella. Sääli ja hellyys etsivät ulospääsyä. Hän rakasti Vappua koko sydämestään, sääli häntä, protestoi hänen kohtaloaan vastaan. Hän oli lempeämpi ja huomaavaisempi kuin koskaan…. Tyttö nukahti väsyneenä rakastavaisensa syliin.
Vappu näki unta. Hän oli uimassa ja joutui yllättäen vesipyörteeseen. Musta vesi oli imaisemansa häntä yhä syvemmälle suppiloonsa. Vappu vastusteli kaikin voimin, huusi, potki ja heilutti käsiään. Kun voimat olivat loppumaisillaan, hän veti keuhkot täyteen ilmaa ja sukelsi syvyyteen.
Leikkauspäivän varhaisaamuna Vappu pysähtyi hetkeksi sairaalan ulko-oven eteen ja tuokion mietittyään veti keuhkot täyteen rohkeutta ja astui taloon sisään.
Monet syöpäpotilaat sanovat, että leikkauspäivä oli heidän uudelleensyntymisensä päivä. Vappu syntyi sinä päivänä myös uudelleen. Häntä odotti uusi elämä, uusi sävel. Entistä kirkkaampi.
Irina Penttisen novellisarja:
Kesänovelli: Pelastettu päivä ja muita oivalluksia
Syksynovelli: Yhä elämässä kiinni, sittenkin
Talvinovelli: Siellä, takana vaarojen lumisten