Korvien välissä?
Olen käynyt syksystä 2021 useamman kerran lääkärissä vasemman rinnan ja kainalon alueen kivun takia. Työni Rintasyöpäyhdistyksen sairaanhoitajana voisi kuvitella ruokkivan ajatusta omallekin kohdalle osuvasta rintasyövästä, ehkä moninkertaistaa sen pelonkin. Voin kuitenkin käsi sydämellä sanoa, että vaikka montaa asiaa pelkäänkin, rintasyöpä ei ole yksi niistä. Olen valtavan kiitollinen terveydestä, mutta olen myös henkisesti erittäin valmistautunut siihen, että syöpä voi koskettaa meistä ketä tahansa, myös minua. Työssäni kuitenkin näen päivittäin, miten hyvää hoitoa Suomessa rintasyöpään(kin) saadaan. Hoito on maailman huippuluokkaa, uusia lääkkeitä kehitetään koko ajan ja seulonnat ovat saatavilla kaikille 50-69 vuotiaille. Rintasyöpäyhdistyksessä teemme vaikuttamistyötä sen eteen, että seulonnat saataisiin koskettamaan yhä laajempaa ikähaarukkaa: 45-74 vuotiaita. Paikallisesti löydetyn rintasyövän viiden vuoden eloonjäämisprosentti on tänä päivänä jo yli 93%. Puhumattakaan, että rintasyöpää sairastaville on tarjolla valtavan hyvää, osaavaa ja empaattista vertaistukea. Kenenkään ei tarvitse jäädä sairautensa kanssa yksin.
En siis pelkää, ainakaan siten, kuin lääkärit ovat kenties alkaneet epäillä tutkimuksissa ramppaamiseni takia. Mutta kyse on vain siitä, että en ”eläisi kuten uskon”, jos en kipujeni kanssa olisi käynyt tarvittavissa tutkimuksissa. Olen käynyt mammografiassa, kahdessa ultraäänitutkimuksessa sekä puhunut kivuista useammankin eri lääkärin kanssa. Rinnat on tunnusteltu niin monta kertaa, etten enää pysy laskuissa. Verikokeissakaan ei näy mitään hälyttävää. Pikkuhiljaa oli siis vain uskottava, että vaivani ei todennäköisesti ole ainakaan rintasyöpää, mutta jokin siellä kainalossa ja rinnassa kipuili, tuntui venytyksen tunteena, tykytyksenä ja repivänä paineen tunteena. Nyt kipua hoitaa fysioterapeutti ja hieroja, ja uskon ja toivon vaivan ratkeavan näiden osaavien ammattilaisten käsissä. Tällä hetkellä näyttää lupaavalta: jumppa ja hieronta auttavat. Yksin en asian kanssa jää.
Samalla ymmärrän pikkiriikkisen siivun verran niistä peloista ja ahdistuksista, joita potilas joutuu kokemaan tutkimusten ja niiden tulosten odottamisen välissä. Jos ahdistusta mitattaisiin kipuasteikolla yhdestä kymmeneen, aika monen lukemat huitelisivat vähintään kahdeksikossa. Ja kun tulokset lopulta valmistuvat, edessä on joko helpotuksen huokaus (vähäksi aikaa?) tai pahimpien pelkojen toteutuessa, kuukausikaupalla hoitoja. Ja vaikka hoidot ja niiden tulokset ovatkin erinomaisia, olisi vuosisadan vähättely väittää, että rintasyöpä (tai mikä tahansa syöpä) on hyvilläkään hoitotuloksilla helppo, nopea tai kevyt juttu. Jo syöpä sanana on iso, iso S, johon tuskin kukaan sen kuuleva suhtautuu kevyesti, vaikka seuraavassa lauseessa kerrottaisiinkin hyvistä hoidoista ja hyvästä ennusteesta. Vakavan sairauden kohdatessa kehon kipujen ja muutosten ja hoitojen rasitusten rinnalla kulkee usein mielen kipu, ja siihen voikin olla vaikeampaa saada apua. Mieli ei välttämättä koskaan palaudu ennalleen. On aika ennen ja jälkeen ison S:n. Osalla kipu tai kipuun rinnastettavat kehon liikettä tai toimintakykyä vaikeuttavat muutokset jäävät pitkäaikaisiksi tai pysyviksi, toisilla pelko sairauden uusimisesta.
Jos vielä apua joutuu hakemaan vastaanotolta useampaan kertaan tai huolta ei kuulla, myös huoli ja mahdollisen diagnoosin aikaansaama järkytys moninkertaistuvat. Siksi kannustan aina hakeutumaan tutkimuksiin mieluummin ”liian kevyin perustein” (moni kärvistelee pitkään vähätellen omia tuntemuksiaan) kuin liian myöhään. Joskus mieltä vaivaava asia paljastuu hyvänlaatuiseksi ongelmaksi, joskus pelon taustalla on oikeasti jotakin pahanlaatuista. Joka tapauksessa potilaan ”terveen paperit” on jokaisen hoitohenkilökuntaan kuuluvankin syvin toive ja päämäärä. Jos se olikin vain lihasjumi tai puristava rintaliivin kaari, ihan mahtava juttu: silloin potilas säästyy rankoilta hoidoilta. Ja jos jotain löytyy, hyvä kun löytyy varhaisessa vaiheessa. Ennen kaikkea säästyy paljon inhimillistä kärsimystä, mutta yhteiskunnallisesti säästyy myös varoja: varhain todetun syövän hoito kun on huomattavasti edullisempaa kuin pitkälle levinneen.
Kokemus omien oireideni selvittelystä onkin ollut silmiä avaava. Huomaan monesti ajattelevani heitä, joille vastaanotolla on todettu tuntemusten olevan pikemminkin korvien välissä. Vaikka joskus ehkä näin onkin, on meidän ammattilaisten tehtävä ottaa potilaan huoli ja kysymykset vakavasti, ja joskus myös toistaa ne tarvittavat tutkimukset. Tehdäänhän seulonnatkin varmuuden vuoksi – ei siksi, että jokaisesta seulonnasta löytyisi jotakin vakavaa.
Blogin kuvituskuva: Annika Mannström
Tiinan kuva: Aleksi Friman