Siirry suoraan sisältöön

Mielen huolenpito

Sirpa

Sirpa

Miten olen pitänyt huolta mielestäni rintasyövän aikana? Sairastuin 7/2021. Ihan ensin luin kaiken, mitä googlella rintasyövästä löysin. Erityisesti minua auttoi tuore Suomen rintäsyöpäryhmän diagnostiikka- ja hoitosuositus 6/2021. Vakuutuin: olen hyvissä käsissä. Tieto ei minulla lisää tuskaa, vaan vähentää sitä.

Leikkauksen jälkeen samoina toistuvat, fysioterapeutin ohjaamat liikkeet toivat turvaa. Kädet nousivat joka päivä. Olen tehnyt samat liikkeet 4 kk lähes päivittäin. Tuttuus ja kehon automatiikka lohduttavat.

Sytostaattihoitojen aikana olen joka päivä kävellyt lähimetsässä koiran kanssa. Hitaasti. Koira saa nyt nuuskia. Hengitän kiireettömyyttä. Minua lohduttaa, että niin kuin minussa on elävää ja kuollutta, tapettavaa syöpäsolukkoa, niin myös luonnossa elävä ja kuollut ovat harmonisesti rinnakkain. Yhtä aikaa tippuivat puista syksynlehdet ja minun hiukseni. Asetin niitä oksille valumaan kohti luonnonkiertoa. 

Nukkuminen auttaa. On ihana valua syvään uneen syöpätietoisuuden tavoittamattomiin.

Edelleen luen paljon. Aluksi syövästä romaaneja ja lopulta mieli kurottaa jo kohti ihan muuta ja toisenlaista inhimillisen elämän kirjoa.

Kun aamuisin sytostaateista seuranneen kahvittoman ajan jälkeen voin keittää itselleni kupin kahvia ja sanoa ”minä juon nyt kahvia”, silloin tiedän, että elämä on taas voittanut. Että jaksan mennä kohti uutta tiputusta, jonka jälkeen, toivuttuani, juon taas kahvia.

Työssä olen saanut piipahtaa voinnin mukaan. Hyvä työnantaja huomioi tilanteeni. Saan sairastaa ja toipua, mutta olla myös osa tavallista työarkea. Tärkeä asia kokonaisuuden kannalta.

Läheisiltä ihmisiltä saan tukea ja tunteen siitä, että hyvinvointini on tärkeä asia myös heille. En ole sairauden kanssa yksin. Rikkaus on mahdollisuus valita: olen joko yhdessä muiden kanssa tai valitsen hetkiä yksinolemiseen.

*

Lue lisää vinkkejä mielen hyvinvointiin sekä neuvoja keskusteluavun saamiseen sivultamme Psyykkinen hyvinvointi