Siirry suoraan sisältöön

Mitä vertaisuus on?

Tuuli Jokivartio-Toivonen

Tuuli Jokivartio-Toivonen

Vertaisuus on omaan elämään perustuvaa ymmärtämistä ja läsnäolon avulla välitettyä tukea ihmisille, joiden kanssa jaamme yhteisen kokemuksen. Vertainen on saattanut käydä läpi juuri sen, josta emme usko selviytyvämme ja hän antaa jo pelkällä olemassaolollaan toivoa. Hän on yhä tässä maailmassa, hengittävänä, ajattelevana ja tuntevana olentona, vaikka on joutunut puristautumaan sen saman pelottavan elämänvaiheen läpi, jonka keskellä kamppailemme. Hän on tavoittanut vastarannan ja viittoo nyt meille turvallista reittiä ohi karikoiden ja virtausten.

Kun sain tietää rintasyöpädiagnoosistani kolme vuotta sitten, aloin välittömästi kaivella muististani, ketkä ystävistäni ovat olleet samassa tilanteessa. Löytyihän heitä: oma serkku, rakas läheinen ystävä ja kaksi työtoveria. Kun keskustelin näiden neljän naisen kanssa, heidän yhteinen viestinsä minulle oli toiveikas. Kuulin heiltä juuri ne sanat, jotka sillä hetkellä tarvitsin. He vakuuttivat minulle, että suurin osa selviää tästä sairaudesta, todennäköisesti siis minäkin. Kukin tuki minua omalla tavallaan. Serkku esitteli suvun tuttuun tyyliin numeroita ja selkeitä faktoja. Hän kertoi minulle rauhallisesti ja uskottavasti lohduttavia lukuja ja prosentteja, jotka puhuivat minun toipumiseni puolesta. Viisi vuotta aiemmin syöpähoidot kokenut ystäväni painotti moneen kertaan, että kyse on vain välivaiheesta, ei suinkaan loppunäytöksestä. Noin vuotta ennen minua rintasyövän läpikäynyt työtoverini antoi käytännön tukea ja neuvoja sekä ohjeisti liittymään Rinnakkain-ryhmään, toinen työkaveri taas sai diagnoosin vain vähän ennen minua ja kävi sytostaattihoidossa samaan aikaan kanssani. Hänen kanssaan päädyimme jakamaan kokemuksia keskenämme ja tsemppaamaan toisiamme.

Tupsahdettuani muutaman kuukauden kuluttua hoitoputken toisesta päästä takaisin arkimaailmaan, hieraisin silmiäni ja katsoin hetken arvioiden ympärilleni tuttuja maanmerkkejä etsien. Edessäni, takanani ja sivuillani avautuva todellisuus oli suurin piirtein samanlainen kuin ennenkin, mutta minä olin toisenlainen. Hetken pohdiskelin, mihin suuntaan minun pitäisi lähteä. Koska olen vuosikausia työskennellyt sosiaalialalla ja tehtäväni on tukea toisia, minulle oli melko pian selvää, että halusin kouluttautua vertaistukijaksi. Se edellytti minulta näkökulman muuttamista. Työssäni pyrin aktiivisesti aukomaan ongelmavyyhtejä ja löytämään käytännön ratkaisuja erilaisiin pulmiin, mutta vertaistukijana minun on pitänyt oppia luopumaan tästä roolista. En ole tehokas virkanainen, jolta löytyy kuin apteekin hyllyltä vastaus jokaiseen kysymykseen, vaan nyt olen kuuntelija, rinnallakulkija ja voiman puhaltaja sekä toivon lähettiläs.

Vertaisuutta ei voi oppia kirjoista, vaan henkilökohtaisesti kokemalla, mutta vertaistukijana toimimiseen järjestetään opetusta. Esimerkiksi Rintasyöpäyhdistys kouluttaa vertaistukijoita vuosittain ja minullekin tarjoutui tilaisuus saada yhdistykseltä arvokasta oppia aika pian parannuttuani. Viikonloppukurssi oli melko tiivis paketti, joka sisälsi sekä teoriaa että harjoituksia. Erityisesti toisen kunnioittavaa kohtaamista ja kiireetöntä läsnäoloa on syytä harjoitella. Vertaistukijan on tarpeen valmentautua kunnolla, sillä tukijan ja tuettavan tavatessa jälkimmäinen on päähenkilö ja hänen elämänsä keskiössä. Vertaistukijan on osattava yhtäaikaisesti nähdä asiat oman kokemuksensa läpi ja asettaa itsensä sekä omat tarpeensa syrjään. Siitä huolimatta hän saa kanssakäymisestä ja ajatusten vaihtamisesta yhtä lailla voimaa kuin hänen tuettavansakin. Vertaistukijana toimiminen on antoisaa ja palkitsevaa.

Rintasyöpäyhdistyksen toiminnan ydin on vertaistoiminta. Pandemia-aikana tapaamiset ovat siirtyneet suurelta osin verkkoon, mutta fyysisiä kokoontumisiakin on mahdollisuuksien rajoissa järjestetty. Verkkoillat ovat siinä mielessä yhdenvertaisia, että omalle tietokoneelle on jokaisella suurin piirtein yhtä pitkä matka. Tietotekniikalla on kuitenkin taipumus latistaa vuorovaikutusta ja monet ovatkin kaivanneet toisten ihmisten kanssa samassa tilassa vietettyä aikaa ja kokemusten jakamista. Yhteen kokoontuminen ja toisten läsnäolosta nauttiminen ovat ihmiselle luontaisia tarpeita. Toivonkin, että rajoitusten purkautuessa voimme taas järjestää yhä enemmän livetapaamisia ja -tapahtumia ympäri Suomen.

Tuulin edellinen blogi

Sinustako vertaistukija? Lue lisää