Oman elämäsi golfpallot
Suurin osa netin sisustusliikkeiden tarjoamista elämänohje- tai mietelausejulisteista ärsyttävät minua latteudellaan. Älä pahastu, jos omalla seinälläsi lukee suurin kirjaimin ”Elä, naura, rakasta”; ohje kun on itsessään hyvä ja ilman muuta tavoittelemisen arvoinen. Mutta silloin, kun arjessa tarpominen on sisällöllisesti lähempänä ”Selviydy, murahda, pärjäile”-asetusta, voi olla vaikea nähdä onnea tihkuvia iskulauseita muuna kuin tyhjänpäiväisinä hattarapilvinä tai suoranaisena piruiluna.
Tällä viikolla yksi somessa kiertävistä elämänohjevideoista kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaankin pysäytti. Videonpätkässä luennoijalla on edessään suuri, tyhjä lasipurkki. Laukusta hän kaivaa toisen purkin, täynnä golfpalloja, ja kaataa ne tyhjään lasipurkkiin. Hän kysyy salilliselta ihmisiä: ”onko purkki nyt täynnä?” ”Kyllä on!” yleisö vastaa. Kassista nousee toinen purkki, täynnä vähän golfpalloa pienempiä kiviä. Luennoija kaataa nämä kivet golfpallojen päälle. ”Onko purkki nyt täynnä?” hän kysyy. ”Kyllä on!” kuuluu yleisöstä. Laukusta nousee vielä kolmas purkki, täynnä hienoa hiekkaa. Vielä tämänkin luennoitsija kaataa purkkiin ja toistaa tutun kysymyksen: ”onko purkki nyt täynnä?” Ja jälleen yleisö vastaa: ”Kyllä on!”
Luennoija selittää: ”Tämä lasipurkki kuvastaa elämääsi. Golfpallot ovat elämäsi tärkeimpiä asioita: läheiset, puoliso, lapset, perhe, ystävät, terveys, intohimot. Pienemmät kivet ovat muita tärkeitä asioita: kotisi, autosi, työsi. Hieno hiekka edustaa kaikkea muuta: pieniä, vähemmän tärkeitä juttuja. Jos täytät elämäsi niillä pienillä, vähemmän tärkeillä asioilla, siihen ei mahdu enää niitä kaikkein tärkeimpiä juttuja, golfpalloja.”
Video itsessään ei ollut mikään filosofisen ajattelun suuri riemuvoitto, aivan kuten eivät ole ne toisinaan ärsyttävät, pirtsakat huoneentaulutkaan. Mutta samoin kuin joskus on hyvä muistuttaa itseään elämään, nauramaan ja rakastamaan, on joskus myös hyvä pysähtyä järjestämään elämän palaset, golfpallot, pikkukivet ja hiekanjyvät, oikeaan järjestykseen.
Työssäni kohtaamani rintasyöpään sairastuneet tekevät usein tämän arvojen organisoinnin jossain vaiheessa hoitopolkuaan. Väitän, että vastaavanlaista arvojen järjestykseen laittamista ei voi ymmärtää täysin kukaan, joka ei ole itse joskus sairastunut vakavasti. Joskus kliseet ovat nimittäin ihan totta: vasta todella tiukassa paikassa elämän tärkeimmät asiat kirkastuvat kristallinkirkkaiksi.
En väitä, että sairaus jalostaa tai tekee meistä kenestäkään parempaa ihmistä (vakava masennus aikanaan teki minusta todella vaikeasti kestettävän ja hankalan tyypin, joka luultavasti olisi kirjaimellisesti sähissyt golfpallovertaukselle). Mutta kaiken todella paskamaisen ja turhan ja ansaitsemattoman ja kurjan lisäksi sairaus saattaa joskus tuoda mukanaan myös jotain hyvää. Joku lakkaa ehkä jahtaamasta jatkuvaa onnellisuutta (Spoiler Alert: ei ole olemassa); toinen huomaa, että koti on oikeastaan ihan valmis ja kaunis juuri näin, ilman sisustusvimmaa ja tavaran haalimista; neljäs saa aikaiseksi kirjoittaa sen kirjan, jonka itu on kasvanut vuosikausia, näkemättä vielä päivänvaloa.
Vastoinkäymiset voivat siis kirkastaa meille oman elämämme golfpallot. Kärsimys ei jalosta eikä sairaudessa ole mitään ihannoitavaa, mutta kun elämä potkaisee päähän, voi olla helpompi tunnistaa – ja ennen kaikkea arvostaa! – niitä oikeasti tärkeimpiä asioita.
Mitkä sitten ovat minun golfpalloni? Ensin ajattelin vastaavani lyhyesti ja ytimekkäästi: perhe, terveys ja työ. Mutta tarkemmin tuumattuani erittelen vastauksen hieman toisin: ihmiset, elämä, ja tekeminen, jolla on merkitys. Perhe kun voi tarkoittaa muitakin tärkeitä ihmisiä kuin biologisia sukulaisia. Terveys taas on suhteellinen käsite: kroonisesti sairas voi kokea vointinsa oikein hyväksi, elinvoimaiseksi ja terveeksi; toisaalta ihminen, jolla ei ole mitään diagnosoitua sairautta, voi tuntea elämänsä, olonsa ja vointinsa kurjaksi. Niinpä puhun mieluummin elämästä kaikkineen, sellaisena kuin se vastaan tulee, kuin terveydestä tai sairaudesta. Työ taas ei itsessään ole välttämättä arvo, tai se voi olla vain keino saada elantonsa jostain. Mutta mielekäs tekeminen, oli se sitten palkkatyö tai harrastus, voi tuoda merkityksellistä sisältöä elämään ja tukea hyviä ihmissuhteita. Niinpä ”Elä”(tämä on ainoa elämäsi), ”Naura” (vaikka kyynelten läpi), ”Rakasta” (koko sydämestäsi, vimmalla ja kaikella voimallasi) onkin oikeastaan varsin pätevä elämänohje.
Mietelauseissa voi siis yksinkertaistukseen puettuna piillä totuuden jyvänen siitä, mikä oikeasti on merkityksellistä. Mieleen nousee äitini huokaus vuosia pikkuveljeni tapaturmaisen kuoleman jälkeen: ”Parasta on ihan tavallinen arki, kun ei tapahdu mitään ihmeellistä.” Ehkä ne yksinkertaistetut elämäntotuudet ja golfpallovertaukset eivät sittenkään ole niin latteita ja ärsyttäviä.