Rintasyövästä ripukka

eli miten minusta tuli vahingossa rinnattomuusaktivisti.

Syöpään sairastuessa alku on täynnä pelkoa. Mitä on tulossa? Selviääkö tästä hengissä? Kuinka käy perheen jos en selviä? Yksi pelko oli, onko syöpä levinnyt, ja saadaanko kaikki varmasti pois. Helpotus olikin kun lääkäri ilmoitti, että poistetaan molemmat rinnat. Ei tarvinnut jäädä miettimään, otettiinko liian vähän.

En kuollut. Hoidot tehtiin eikä muualta kehosta, kainaloistakaan löytynyt mitään huolestuttavaa. Oli siis opeteltava elämään syövänjälkeistä elämää.

Rintasyöpään sairastuessa on tarjolla monenlaista apua uuden ulkonäön kanssa. Minä vierastin niitä. Ajatus peruukista tai proteeseista tuntui vieraalta, ehkä jotenkin tätimäiseltä. Sytostaattiajan elin rock-henkinen huivi päässä.

Ja sitten ne rinnat: ennen leikkausta kirurgi mainitsi myöhemmän korjausoperaation. Henkäisin, että en kyllä varmaan halua sellaista. Hän hymyili vinosti ja mutisi ivallisen tuntuisesti, että sittenhän nähtäisiin. Mutta intuitioni oli varma: tuo ei ole minun juttuni. Olin nähnyt mediassa kuvia naisista joilla ei ole rintoja, ja ajattelin, että minä olen sitten tuollainen, ok. Toki olen antanut itselleni luvan olla jonain päivänä toista mieltä. Vielä mieli ei ole muuttunut. Minä olen tottunut kehooni, samoin läheiset. Auttaa toki se että puoliso tukee ja tykkää, muuten saattaisin olla epävarmempi.

Proteesitkin tuntuvat turhilta. Olen aina ollut aika rento farkut ja ponnari -tyyppi. Kotoa aamulla lähtiessä ripsiväriä joskus on, joskus ei. Minusta tuntuu että tässä voisi käydä samalla tavalla. Sitten ne työelämässä seuraisivat että onko sillä tänään tissit vai ei. Muutenkin proteesiliivit (minulla siis on komerossa sellaiset täytteineen) tuntuvat ylimääräiseltä lisukkeelta, sen mitä nyt niitä olen sovitellut. Kuljen luontevasti kokonaan ilman.

Olen pikku hiljaa poistanut kaapistani vaatteita jotka eivät kerta kaikkiaan enää sovi. Yllättävän moni vaate kuitenkin toimii edelleen. Kerrokset, huivit, korut, kuviot, niillä mennään. Monesti tunnen itseni kauniiksikin. Vertaistukeni olen löytänyt ulkomailta. Sanoilla flat (englanninkielinen maailma) ja platt (ruotsi) löytyy esimerkiksi Facebookista ja Instagramista paljon sisältöä, sekä tukea syövän kanssa elämiseen yleensä kuin asuvinkkejäkin.

Viime aikoina olen yllättäen tajunnut olevani onnekas. Kovin moni olisi halunnut molemmat rinnat pois mutta toinen, terve, jätettiin. Minun ei tarvinnut taistella tästä, kun syöpää oli molemmilla puolilla. Mitä minä sillä yhdellä rinnalla enää tekisin? Tästä asiasta vain on kovin vähän suomenkielistä tietoa missään. Niinpä löysin itseni kirjoittamassa aiheesta, että olisi edes jotain.

Tänään olen hengissä ja terve. Se on tärkeintä. Minulla on taas hiukset (ja silmäripset! Jee!). Olen sinut minuna, ilman rintoja. Juuri tällaisena riittävä. Elämä näyttää hyvältä, ja minä.

Lisää luettavaa teemasta:

Elämä ilman rintarekonstruktiota