Siirry suoraan sisältöön

Näin työhön paluu onnistuu syövän jälkeen

Useimmat syöpään sairastuneet haluavat palata työelämään sairauden jälkeen, mutta paluu ei aina suju vaivattomasti.

”Pari vuotta sitten tekemässämme kyselyssä 90 prosenttia vastaajista sanoi, että syöpä on vaikuttanut heidän fyysiseen, psyykkiseen tai sosiaaliseen toimintakykyynsä. Syövän jälkivaikutukset kuitenkin tunnetaan huonosti ja terveydenhuollossa niiden hoitoon on niukasti resursseja”, kertoi Suomen Syöpäpotilaat ry:n edunvalvonnan erityisasiantuntija Emma Andersson Nordic Congressissa.

Andersson on työskennellyt Syöpäpotilaiden nelivuotisessa hankkeessa ”Elossa ja osallisena, myös työelämässä!”, jolla työhön paluun edellytyksiä on pyritty parantamaan.

Hankkeen tekemän kyselyn mukaan 70 prosenttia työikäisistä syövän kokeneista palasi entiseen työhönsä, useimmat heistä vuoden sisällä sairastumisesta. Joka viides ei palannut työhön lainkaan.

Syövän kokeneiden tyypillisiä työhönpaluuta koskevia pohdintoja ovat Anderssonin mukaan esimerkiksi

  • miten minut nähdään työssä sairauden jälkeen
  • miten sairastetusta syövästä pitäisi kertoa CV:ssä tai työhaastattelussa
  • miten syövän haitta- ja myöhäisvaikutukset näkyvät työkyvyssäni
  • millaisia tukia ja kuntoutusta minulle on tarjolla
  • entä jos haluankin nyt sairauden jälkeen tehdä jotakin muuta kuin aiempaa työtäni.

Onnistuneen työhönpaluun edellytyksiin kuuluu, että sitä aletaan suunnitella ajoissa. Monen kohdalla hyvä työelämään paluun keino on aloittaa osa-aikaisesti, jotta näkee oman työkykynsä tilanteen, neuvoi Andersson. Nordic Congressin osallistujat komppasivat kertomalla, miten liian ripeä paluuyritys kostautui ja matka täyteen työaikaan kesti vuosia.

Osa-aikaisuuteen ja kuntoutumiseen on tarjolla tukia, joista voi ottaa selvää esimerkiksi syöpäjärjestöjen neuvontahoitajilta tai sairaaloiden sosiaalityöntekijöiltä tai kuntoutushoitajilta.

Haasteita on usein edessä, kun syövän kokenut siirtyy erikoissairaanhoidon potilaasta työterveyshuoltoon tai terveyskeskuksen palveluiden käyttäjäksi. Paremmassa asemassa tässä vaiheessa ovat Anderssonin mukaan ne, joilla on voimassa oleva työsuhde ja sen tarjoama työterveyshuolto.

”Yhteistyö työterveyshuollon ja erikoissairaanhoidon välillä on työhön paluun kannalta kriittisen tärkeää.”

Tiedon ja tuen tarve ei Anderssonin mukaan koske pelkästään syövän kokeneita.

”Olemme tarjonneet tietoa ja koulutusta myös terveydenhuollon ammattilaisille sekä työnantajille, koska tajusimme että hekin tarvitsevat apua. Valtaosa työnantajista toivoo lisää tietoa siitä, miten tätä aihetta pitäisi käsitellä.”

Syöpä ja työ -hanke onkin koonnut esihenkilöiden tietopaketin, joka neuvoo esimerkiksi miten kannattaa toimia heti diagnoosin jälkeen ja miten pitää yhteyttä sairausloman aikana sekä antaa vinkkejä työhönpaluun suunnitteluun.

Lue lisää nettisivulta www.syopajatyo.fi

Teksti: Heidi Hammarsten

Nordic Congress on Breast Cancer järjestettiin Rintasyöpäyhdistys Europa Donna Finland ry:n emännöimänä syyskuussa 2022 Helsingissä. Mukana oli 120 pohjoismaisten rintasyöpäpotilasjärjestöjen edustajaa.