Ikävä sitä mitä ei ehtinyt olla
Rinnakkain-lehden kolumnistina, Amandan polulla -salanimen takana ihastuttanut Maliisa Rale on omien kokemustensa pohjalta eri tekstilajeja yhdistelevän teoksen Matkalla – runopäiväkirja syöpään, joka johdattelee lukijan lempeästi ja osallistavasti läpi kriisin eri vaiheiden.
Maliisa sairasti vuonna 2021 rintasyövän, joka uusiutui levinneenä viisi vuotta myöhemmin. Tutustuin häneen tuolloin 2017, kun hänen ensimmäinen kolumninsa Toinen kerta toden sanoo ilmestyi vuoden 2017 viimeisessä numerossa. Sama kolumni avaa kirjassa Maliisan matkan levinneen rintasyövän kanssa. Kahdeksan kolumnin jälkeen ”Amanda” piti vuoden mittaisen tauon kokiessaan, että kaikki sanottava on sanottu. Hän palasi kuitenkin iloksemme vielä kerran kolumneineen vuoden 2020 viimeiseen lehteen. Nämä kaikki löytyvät myös Matkalla-kirjasta. Maliisa osallistui myös yhdistyksen juhlavuoden kirjoituskilpailuun omakohtaisella tarinallaan Adoptoin norsun, jolla hän sijoittui kolmanneksi.
Matkalla-kirjassa vuorottelevat Rinnakkain-lehdessä julkaistut kolumnit, runot ja Maliisan päiväkirjaotteet. Niistä välittyvät ilo, rakkaus, toivo, mutta myös kipu, vitutus ja ikävä. Lukiessani nauroin välillä vedet silmissä, vaikka olin ne jo kertaalleen nauranut lehteä tehdessäni. Nauru ja itku – kuinka lähellä ne ovatkaan toisiaan ja kuinka nopeasti ilon kyyneleet vaihtuvatkaan surun ja ikävän vesiputoukseen. Maliisa kuljettaa lukijaa hienosti tunteesta toiseen, ilosta ikävään, surusta sääliin.
Kirja toimii vertaistukena syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen. Samaistumispinnan lisäksi tekstit tarjoavat käsiteltäväksi aiheita, jotka voivat olla vaikeita ottaa puheeksi. Tilaa on jätetty myös lukijan omille merkinnöille ja pohdinnoille, joiden tueksi kirjassa on pieniä harjoituksia. Näin kirjasta parhaimmillaan muodostuu oma päivä- tai muistikirja, jonne tallentuviin ajatuksiin voi palata myöhemminkin.
Vaihdoimme viestejä vuosien mittaan usein, myös silloin, kun Amandan polulla -kolumni oli tauolla ja nyt viimeisen vuoden mittaan keskustelimme tuon tuosta tästä kirjasta ja sen toteutumisesta. Monet kerrat sähköposteissamme suunnittelimme tapaamista, mutta tapasin Maliisan henkilökohtaisesti vasta tämän vuoden lokakuussa kirjanjulkistustilaisuudessa, jonka hän järjesti Terhokodissa. Juhlat oli suunniteltu viimeistä yksityiskohtaa myöten ja kaikesta huomasi, että kirjan julkistaminen oli Maliisalle todella tärkeä etappi. Olisipa suunnitelmamme tapaamisesta toteutunut jo aiemmin – miten hauskaa meillä olisi varmasti ollut!
Maliisa nukkui pois levollisena marraskuun puolivälissä Terhokodissa. Hänen muistonsa jää kauniilla tavalla elämään kirjan muodossa.
Sydämellinen kiitos Maliisa neljän vuoden matkaseurasta ja kiitos, että olit ja annoit kolumneillasi palan itsestäsi meille rintasyöpämatkalla käyneille.
Maliisa Rale: Matkalla – Runopäiväkirja syöpään
Toteutettu Etelä-Suomen Syöpäyhdistys ry:n tuella omakustanteena syksyllä 2021. Kirjaa voi tiedustella Essystä p. 044 730 3300 tai sähköpostitse osoitteeseen etela-suomi@essy.fi ja Rintasyöpäyhdistyksestä toimisto@europadonna.fi.
Matkaseuraa
On monta tapaa matkustaa.
Osan matkasta saatan haluta kulkea yksin, osan seuramatkana.
Kuka jaksaa kantaa
osan taakastani, kuka löytää oikeat
sanat tiukassa paikassa ja kenen
kanssa voin riemuita ja juhlia
saavutuksiani?
Amandan polulla -kolumnit Rinnakkain-lehdessä ja blogissa
- 4/2017 Toinen kerta toden sanoo
- 1/2018 Emmä jaksa yhtään mitään, varsinkaan Taistella
- 2/2018 Tapasin Lyylin ja pari Misukkaa
- 3/2018 Nyt loppui jemmailu ja kainostelu
- 4/2018 Syöpäkateus
- 2/2019 Syöpäkuplia
- 3/2019 Dödö-syöpä ja muita kohtaamisia
- 4/2019 Tärkeintä elämässä ei ole terveys
- 4/2020 ”Potilaan vatsa pömpöttää yhä”
Kirjoituskilpailussa palkittu teksti
- 2/2021 Adoptoin norsun